Kuka Jukka?

Aloitin pianonsoiton opiskelun Espoon musiikkiopistossa Kata Nummi-Kuisman oppilaana ja jatkoin myöhemmin opintojani Sibelius-Akatemiassa Teppo Koiviston johdolla. Olen opiskellut pianonsoiton lisäksi mm. sävellystä, vapaata säestystä sekä lied- ja kamarimusiikkia. Valmistuin musiikin maisteriksi vuonna 2006 ja olen siitä lähtien työskennellyt freelancerina.

Olen aina ollut valmis heittäytymään uusiin haasteisiin, minkä ansiosta työnkuvani on erittäin laaja-alainen. Olen esiintynyt säännöllisesti TV:ssä ja radiossa ja työskennellyt paljon laulumusiikin, teatterin ja oopperan parissa – paitsi pianistina, myös säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina. Olen julkaissut kaksi omista pianosovituksistani koostuvaa soololevyä: Kotimaani sekä Pianovirtuoso, jonka Helsingin Sanomat valitsi yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä.

Olen esiintynyt vuosien varrella mm. Helsingin juhlaviikoilla, Espoon kansainvälisellä pianoviikolla, Kuhmon kamarimusiikissa, LuostoClassicissa sekä Turun, Mäntän, Lemin ja Joroisten musiikkijuhlilla. Lisäksi olen soittanut mm. Helsingin ja Kuopion kaupunginorkesterien, Vantaan viihdeorkesterin sekä Retuperän WBK:n solistina. Suomen lisäksi olen konsertoinut Saksassa, Japanissa ja USA:ssa.

Olen kotonani niin konserttilavalla, teatterinäyttämöllä kuin viihdekonserttikiertueen tai nykyoopperan puikoissakin. Välillä vauhdikkaidenkin esitysten parhaana vastakohtana toimii vaikkapa tunnelmallinen lied-ilta kirkossa.